2.10.2014

Tontti ennen ja nyt


Tontti sijaitsee kantakaupungissa lähellä rautatieasemaa. Rautatieläiset ovat aikoinaan asuneet juuri näillä mailla ja alueella on paljon suuria tontteja, jotka ovat sittemmin jaettu hallinnanjakosopimuksilla pienemmiksi. Meidän tontti on erotettu ns.kirvesvarsitontiksi 1930 rakennetun puutalon pihasta. Pihassa on ollut runsaasti puita. Keskellä pihaa on myös kasvanut erittäin suuri kuusi. Muita jo kaadettuja puita on tammi, koivu, vuorimänty ja päärynäpuu. Myös munuaisen muotoinen koristeallas on koristanut pihaa. Tontillamme on ollut myös vadelmapensaita, perunamaa, raparperiä, piparjuurta, artisokkaa, porkkanoita, kesäkurpitsaa, yrttimaa, karviaisia, puna- sekä mustaherukoita. Kirsikkapuu, luumupuu ja tietenkin omenapuita. 
Uuden talomme pihalle haluaisin ehdottomasti itsekin pienen kasvimaan. Katsotaan.. 

  Keväällä piha näytti tämännäköiseltä

  Kesällä pojilla oli keinu omenapuussa. Kolme omenapuuta näistä on nyt kaadettu. Toivotaan, että edes yksi omenapuu saataisiin säästettyä.

  Tontin rajalla olevat isot kuuset jouduttiin kaatamaan.

  Tässä pihaa syyskuun lopulla 2014.


  Oksia karsittiin, että elementit saadaan pihaan.

  Näkymää tulevasta keittiöstä. Suuren kuusen kanto näkyy tässä myös, samoin jäljelle jäävät omena- ja luumupuu. Kaadetuista kuusista muistoksi jäävät pölkyt jakkaroiksi tulevalle terassille.

 Mummi ja pappa pääsivät myös pihatalkoisiin. Tässä puretaan kivetystä.


  1.10.2014 kaivuri saapui pihaan ja aamulla alkoivat kaivuut.

  Tontin rajalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti